1930-luku        Kurikassa toimi yksinäisiä susia (samoilijat), jotka suorittivat tehtäviä kirjallisesti partioliitolle.

1939               Partioliiton kehotuksesta Kurikassa toimineet yksinäiset sudet perustivat Kurikkaan oman partiolippukunnan, Kurikan Ruskeat Pojat. Ensimmäinen lippukunnan johtaja oli Mauri Nevanen. Keskeistä poikien toiminnassa oli luokka- ja taitomerkkien suorittaminen. Suoritukset ottivat vastaan ammattilaiset, kuten sairaanhoitajat. Lippukunnan toiminta oli varsin kurinalaista ja toisinaan myös sotilaallista ajanhengestä johtuen. Lähes kaikki partiopojat kuuluivat sotilaspoikiin ja isänmaalliseen hengen katsottiin kuuluvan myös partioon.

1939-1941       Lippukunnan toiminta oli aktiivista ja jäseniä oli noin 30. Vuonna 1941 Nevanen lähti sotaan, mutta partiopoikien toiminta jatkui, ja he kokoontuivat seurakuntatalossa (nykyinen Kurikkala).

1945               Kurikan Ruskeiden poikien lippukunnanjohtajana toimi Orvo Laine, joka johti Kurikassa myös suojeluskunnan poikia. Kuitenkin jo samaisena syksynä lippukunnanjohtajaksi vaihtui Veikko Kontio, joka toimi Kurikan seurakunnassa pastorina ja uskonnonopettajana yhteiskoulussa. Kontiolla ei ollut aikaisempaa kokemusta partiotoiminnasta. 15.12.1945 Partiotyttölippukunta Vihurintytöt perustettiin. Lippukunnan johtajaksi valittiin Aura Tamminen, jolla oli jo aiempaa kokemusta partiotoiminnasta Tampereelta. Hän pyrki toiminnallaan edistämään partiotyttöjen velvollisuuden- ja itsetunnon kehittymistä. Tärkeää hänestä olivat vastuunkantaminen ja palveleminen. Tyttövartioiden nimet poikkesivat poikavartioiden nimistä, sillä ne olivat humoristisia ja leikkimielisiä (esimerkiksi Mökkihöperöt, Lehtokurpat ja Humppaveikot), kun taas poikavartioilla nimet periytyivät ja ne olivat isojen ja uljaiden eläinten nimiä. Vihurintytöt kokoontuivat Pölhölänmäellä yhteiskoulussa (nykyinen Kurikan museo). 15.10.1945 Ruskeat Pojat muuttuivat Kurikan Korvenkävijöiksi. Pölhölänmäellä pidetyssä kokouksessa perustettiin vartiot ja valittiin niille johtajat. Tyypillisiä vartioiden nimiä olivat eläimet, kuten Närhi, Karhu, Kotka ja Kettu.

1946               Kontio siirtyi toiseen seurakuntaan, ja Korvenkävijöiden lippukunnanjohtajaksi ryhtyi Sauli Oja-Lipasti. Partiopoikatoiminta oli tässä vaiheessa lähinnä poikien yhdessäoloa ja ulkoilua ilman varsinaista partio-organisaatiota.

1946               Maire Hakala valittiin Vihurintyttöjen lippukunnanjohtajaksi, mutta Tamminen toimi edelleen aktiivisesti lippukunnassa.

1947               Partiotoiminta poikien osalta Kurikassa vähitellen lakkaa, ja seurakunnan poikakerhotyö alkaa. Seurakunnan tarjoamien poikakerhojen toiminta oli sen verran samanlaista kuin partiotoiminta, ettei varsinaista partiotoimintaa kaivattu tai pystytty järjestämään.

1950-luku        Vihurintyttöjen leiritoiminta vilkastui, ja erityisesti Pitkäkoski oli suosittu leiripaikka. Oleellinen osa leiriä olivat rakentelu, keittäminen, yhdessäolo, leikit, laulaminen ja näytteleminen. Lippukunta osallistui aktiivisesti myös piirileireille. Vihurintyttöjen jäsenmäärä kasvoi vuosikymmenen lopussa 40:stä 70:een, ja vastaavaa jäsenten vähenemistä kuin Kurikan Korvenkävijöillä lippukunnalla ei tapahtunut.

1950               Aura Tamminen valittiin uudelleen lippukunnanjohtajaksi.

1955               Vihurintytöt saivat oman lipun, jonka suunnitteli Nandor Mikola.

1959               Kurikkalaisia nuoria liittyi E-P:n Samoilijat lippukuntaan muodostaen oman vartion, jota johdettiin maakunnallisten johtajien avulla kirjeitse.

1960-luku        Kurikan Korvenkävijät perustettiin, ja lippukunnanjohtajaksi pyydettiin Olavi Kangas. 31.10.1960 lippukunta hyväksyttiin Suomen Partiopoikajärjestöön. Jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti 1960-luvun alussa ja lippukunnan toiminta oli monipuolista. Vartionjohtajille järjestettiin kursseja, ja lippukunnassa toimi johtajaneuvosto. Vartiot toimivat varsin itsenäisesti järjestäen kokouksia ja retkiä. Kokouksia pidettiin sekä kylillä että keskustassa, jossa kokouspaikkana oli srk:n kolo Hirvenpääluola. Vartioiden retkikohteita olivat usein Koivistonkylän metsästysmaja ja laavupaikat mm. Juonenvuorella ja Karhukalliolla. Lippukunta järjesti talvileirejä ja kesäisin osallistuttiin piirin leirille. Partiotyttöjen ja –poikien toiminta oli 1960-luvulla varsin erilaista. Tytöt harjoittelivat kodinhoitoon ja toisten auttamiseen liittyviä asioita (voileipäkurssi ja kodintaitokilpailut), kun taas poikien ohjelmaan kuuluivat riistanhoito ja ampuminen. Molemmat lippukunnat huolehtivat lipunkannosta itsenäisyyspäivänjuhlissa, olivat kunniavartiossa sankarihaudoilla sekä kantoivat seppeleitä hautajaisissa. Vihurintyttöjen toiminta oli pääosin 1960-luvulla nuorten partionjohtajien vastuulla.

1961               Kurikan Korvenkävijät saivat oman huivin, joka oli sininen, sitä reunusti harmaa nauha ja huivin kulmassa harmaa neliö.

1964               KKK sai oman lipun, jonka suunnitteli Nandor Mikola. Lipussa olivat partiopoikien lilja, sekä hirvi ja kakasi nuijaa.

1965               Lippukunnan maja Hevonharju valmistui, ja siitä tuli suosittu retkikohde.

1967               Kurikan Korvenkävijät aloitti kolkkapoikatoiminnan (sudenpentutoiminta).

1969               Partiolaiset saivat oman kolon uudesta seurakuntakeskuksesta.

1970-luku        Lippukunnan jäsenmäärä alkoi pienentyä, koska ajan henki suosi vanhojen arvojen kumoamista, ja partiotoiminta muuttui melkeinpä tyttöjen ja poikien yhteiseksi ajanvietoksi. Yhteistyö Kurikan tyttö- ja poikalippukuntien välillä lisääntyi. Alettiin järjestää yhteisten juhlien lisäksi partiotaitokilpailuja ja leirejä. Lippukuntien yhdistyminen alkoi tuntua yhä tarpeellisemmalta, kun partiolaisten määrä alkoi jälleen nousta ja johtajaresurssit alkoivat ehtyä. Hevonharju oli suosituin
retkikohde.

1971               Maija Myllykoski aloitti Kurikassa tonttutoiminnan (sudenpennut).

1972               Maija Myllykoski Vihurintyttöjen lippukunnanjohtajaksi ja hän kokosi toimivan vanhempainneuvoston.

1973               Lauri Salovaara valittiin Kurikan Korvenkävijöiden lippukunnanjohtajaksi.

1974               Vihurintyttöjen jäsenmäärä saavutti huippunsa ja ylitti 100 jäsenen rajan.

1975               Raija Mäkipäästä tuli Vihurintyttöjen lippukunnanjohtaja, mutta pääosin Päivi Lamberg vastasi lippukunnan toiminnasta.

1977               Vihurintyttöjen lippukunnanjohtajaksi Terttu Hyvärinen, joka ehti toimia toimessaan runsaan kuukauden, koska Vihurintytöt lakkautettiin. 8.3.1977 Vihurintytöt ja Kurikan Korvenkävijät yhdistettiin. Uuden lippukunnan nimeksi tuli Kurikan Korvenkävijät, ja jäseniä siinä oli yli 200. Esimerkiksi vartioita oli n. 20 ja laumoja 1979 kuusi. Uudessa lippukunnassa alettiin järjestää innokkaasti kesäleirejä.

1977               Lippukunta hankki Raitalan majan Juonenkylästä.

1978               Lippukunta pystytti ensimmäisen kerran kojun Kurikan markkinoille.

1980-luku        Jäsenmäärä väheni vartionjohtajien vähäisen koulutuksen vuoksi.

1980               Lippukuntalehti Lippis ilmestyi ensimmäisen kerran, ja sen jälkeen se on ilmestynyt vaihtelevasti.

1981               Etelä-Pohjanamaan partiolaisten kevätparaati Kurikassa.

1982               Terttu Hyvärinen aloitti lippukunnanjohtajana

1984               Maija Myllykoski aloitti lippukunnanjohtajana. Lippukunta ja vanhempainneuvosto järjestivät haastekeräyksen sekä toivekonsertin, jossa oli yli 200 kurikkalaista esiintyjää.

1985               Lippukunnat täyttivät 40 vuotta. Kurikan Korvenkävijät saivat oman lipun ja huivin. Huivin symboliikkaa: Huivia reunustava harmaa nauha on perintöä poikalippukunnalta, vihreä väri Vihurintyttöjen lipusta ja vihreä metsä kuvaa lippukunnan nimeä. Puiden mataluus kuvaa lakeutta ja neljä kuusta partiovuosikymmeniä Kurikassa. Kärrynpyörä on viittaus Kurikaan historiaan. Aikaan, jolloin Kurikassa valmistettiin paljon kärrynpyöriä. Lipun symboliikka on sama kuin huivin, ja sen suunnitteli heraldikko Tuomas Hyrsky lippukunnan suunnitelman pohjalta.

1987               Helena Merisaari toimi lippukunnanjohtajana. Vuoden aikana kehitettiin vartionjohtajakoulutusta.

1988               Terttu Rautakoura valittiin lippukunnanjohtajaksi. Vuoden tärkein tapahtuman oli EPP:n kesäleiri Impeesa -88, jonne osallistui partiolaisia myös ulkomailta. Lippukunta järjesti sudenpennuille myös Hölmölä-leirin.
Kurikan seurakunnan merkitys lippukuntien taustayhteisönä on ollut suuri, siltä on saatu tilat seä taloudellista tukea toimintaan. Myös kaupunki on tukenut partiotoimintaa 1950-luvulta lähtien. Vuodesta 1977 Kurikan Korvenkävijöillä on ollut mahdollisuus käyttää Kurikan kaupungin nuorisotiloja. Lippukunta on rahoittanut lisäksi toimintaa mm. jäsenmaksuilla, myyjäisillä, osallistumalla Kurikan markkinoille sekä adventtikalenterinmyynnillä. Terttu Rautakouran jälkeen lippukunnanjohtajana on toiminut Harri Kytölä, Sanna Rinta-Rahko, Jonna Rinta-Rahko, Suvi Lempiäinen, Elina Pihlaja sekä Laura Kuusinen, Anna Sarvela, Heidi Vähämäki ja nykyisin lippukunnanjohtaja on Mia-Maria Isomäki.